TAMMIKUU 2025 - toiveikkaampana uuteen vuoteen

7.1.2025 

Peilissä näkyy edelleen väsynyt, ei kovin terveen näköinen ihminen. Itse aiheutetut työpaineet ovat kovat. Onneksi puoliso rauhoittelee ja toppuuttelee. Samoin kollegat. Omat vaatimukset ovat liian korkealla. Pitäisi olla valmis tekijä heti kaiken tämän mielen räjäyttäneen syksyn keskellä. Tajuan itsekin, että on vain pakko malttaa ja oppia vähitellen vaihe vaiheelta. Löydän laput, johon sädehoitokerrat on merkitty. Jokaisen kohdan edessä on ruksi: suoritettu. Siltä koko syksy on tuntunutkin - suorittamiselta.

Syöpäsairaalasta soitetaan. Aiheena anafylaktinen shokki ja mahdollisesti sen yhteys hormonilääkkeeseen. Päätetään, että lääke pidetään toistaiseksi vielä tauolla ja saan kutsun sairaalaan jatkopohdintoja varten.  Selitän lääkärille, miten syöpä löytyi ja että epäilen vahvasti shokin johtuneen enemmänkin sädehoidosta ja hirmuisesta stressin laukeamisesta hoitojen päättymisen jälkeen. Allergiatestit ovat vasta maaliskuussa, joten ne eivät tuo valaistusta vielä tässä vaiheessa. Vatsakipujenkin selvittely jatkuu. Melkein heti puhelun jälkeen kännykkään kilahtaa tieto vastaanottoajasta ja lähete labrakokeisiin.

Loppiaisen aikaan itkua taas tulee. Itken jo sitäkin, että olen koko ajan niin surullinen, ärtynyt, enkä jaksa jutella. Siitä varsinkin on huono mieli, että ärsyynnyn niin helposti. Ei ole normaalia minulle ja puoliso on viimeinen henkilö, jolle on syytä äksyillä. Mutta - puoliso jaksaa lohduttaa. Toivon niin kovasti, että elämä alkaisi pian näyttää valoisammalta. On todella vaikea selittää näitä tuntemuksia ja on melkein syyllinen olo, kun mieli ei kevene. Nythän kaikki on jo periaatteessa hyvin. Psyyke vain raahaa perässä. Ja sehän vaikuttaa koko elämään, jaksamiseen, olemiseen. Onneksi tänään alkoivat tanssitreenit. Oli mukava nähdä tanssikavereita ja nollata pää. Muuta ei voi ajatella, kun keskittyy tanssin tekniikkaan ja tekemiseen. Kaiken lisäksi vetäisimme parhaan tangon ikinä! Hyvä me.


9.1.2025

Ostopeniaa eli luiden lievää haurastumista

No niin, tänään saapui HUS:lta kirje Maisa-järjestelmään luettavaksi. Luuntiheysmittauksesta on lausuttu, että minulla on todettu osteopeniaa eli luiden lievää haurastumista. Luuntiheys on alentunut, mutta ei varsinaista osteoporoosia. Murtumariskiä voi lisätä 65 vuoden ikä (ei), pitkäaikainen kortisonilääkitys (pumpattu kyllä kerralla nainen täyteen Peijaksessa), tupakointi & runsas alkoholinkäyttö (puoliso käski lopettaa juopottelun ja tupakan sauhuttelun 😏. Selvennettäköön, että en juo enkä polta.), hento rakenne (no, ehkä) ja tietyt sairaudet, kuten nivelreuma (kyllä).

Liikkua pitää ja harjoittaa lihaksia. Niinpä. Aina, kun pääsen vauhtiin, tulee jokin iso terveysongelma ja jo pikkuisen pintaan pyrkineet hauis- ja vatsalihakset kuihtuvat pois. Tätä on jatkunut ties kuinka monta kuukautta ja vuotta. Liikuntalajeiksi suositellaan  esim. tanssia. Hyvä uutinen! Pian olisi taas tarkoitus startata kilpaparketille. KOP-KOP-KOP!

Takana pitkiä työpäiviä. Onneksi töitä voi hoitaa etänä. Niin ihania kuin työkaverit ovatkin, kotona on helpompi keskittyä ja opetella uusia tehtäviä. Kaikki lohduttavat, että kyllä nämä hommelit pian rutiiniksi muuttuvat. Toivotaan niin!