2.11.2024
Päivän suurin päätös on se, jaksanko lähteä ulos syömään vai jatkanko
nukkumista iltapäivätorkkujen jälkeen. Päätän jaksaa. Käymme samalla kaupassa
ja vielä pienen pienellä happihyppelylläkin. Mieli on hieman parempi. Jospa
tauti vähitellen taittuisi. Ärsyttää syödä antibioottikuureja, mutta samaan
aikaan tiedän, että muu ei auta.
3.11.2024
Olo kääntyy vähitellen parempaan suuntaan. Kahden kuukauden liikkumattomuus. Vähäisetkin
lihakset kadonneet, olo vetämätön. Käymme Haltiassa Vuoden luotokuvat -näyttelyssä. Se
piristää.
4.11.2024
Lääkärin vastaanotto, Sädehoito-osasto, Syöpäkeskus. Puoliso tulee mukaan
vastaanotolle. En välttämättä muista kaikkea, mitä kerrotaan. Käymme lääkärin
kanssa läpi tulevat sädehoidot, lääkitykset, mahdolliset oireet jne. Sairauslomaa kirjoitetaan taas koko sädehoitojakson ajaksi. Kysyn, voinko käydä töissä, jos jaksan. En millään haluaisi olla taas poissa kolmea viikkoa, kun perehdytys on edelleen käynnissä. Syövän sairastanut kollega on kertonut, että hän jaksoi hyvin käydä töissä hoitojen aikana. Päätän toimia samoin.
Heippa, kaikki! Kävimme tänään kuulemassa tarkemmat jatkohoitosuunnitelmat. Tapaamisen lopuksi ystävällinen lääkäri sanoi, että nyt leikkauksen jälkeen ollaan syövän suhteen jo lähellä nollapistettä eli tilanne on hyvä. Huomenna viipalekuvataan hoidettava alue ja tatuoidaan pienet pisteet, joiden avulla hoito kohdistetaan. Tatuointejakin ihminen saa tässä kaiken ohessa. Sädehoidot alkavat 13.11. ja jatkuvat joka arkipäivä kolmen viikon ajan. Suurin oire saattaa olla väsymys ja ihoärtymys. Hormonihoidon ei pitäisi aiheuttaa juurikaan oireita. Ehkä alussa hieman ärtyisyyttä (tsemppiä siippa!). Viime viikko meni hengitystieinfektiota ja poskiontelotulehdusta potiessa. Antibioottikuuri on päällä ja tänään ensimmäinen suhteellisen normaalin oloinen päivä. Odotan kovasti, että vihdoin pääsen töihin. Ja liikkumaan!
Tässä viestissä tatuointi herätti eniten tarttumapintaa ja ystävien kommentteja:
- Toivottavasti saat kivat tatuoinnit!
- Tatuointi - ja vielä tuossa iässä! :)
- Hah, eihän sitä tiedä, vaikka vielä villiintyisi tatuoinneista. Tribaalit ja ruusut ja mitä näitä nyt on.
- Ooh, tatska! Ajattelin, että sulle sopisi pieni kukka rintaan.
5.11.2024
Tatuoinnit. Simulointi 1-TT tai simulointi 3-TT. Jälleen uusia termejä.
Rinnan alueelle tatuoidaan kolme pientä, mustaa pistettä. Niiden avulla
sädehoito saadaan kohdennettua täsmällisesti oikeaan kohtaan.
13.11.2024
Sädehoidot alkavat. Puoliso on onneksi mukana suunnistamassa.
Ilmoittautumisen jälkeen olen jo kolmannella askeleella eksyksissä. Ei
sinällään yllättävää. En vielä tiedä, että eksymisongelmaan löytyy pian sympaattinen apu. Sädehoidot ovat välillä vanhalla puolella ja välillä uudella. Sikin sokin menevien käytävien hahmottamiseen menee oma aikansa, mutta usein infopisteessä sattuu olemaan sama ystävällinen mieshenkilö, joka viittilöi jo kauempaa, että tänne päin ja tästä tuohon suuntaan. Lämmittää mieltä.
On ensimmäinen kerta, kun minut kutsutaan sisään sädehoitohuoneeseen. Riisun
ylävartalon paljaaksi ja kävelen sädehoitolaitteen luo. Soljahdan oikeaan
asentoon kertaheitolla, joten ennakkoon varoiteltua asennon säätämistä ei
tarvita. Hoitajien empaattisuus herkistää. Edessä on kolmen viikon jakso,
jonka aikana kävelen samaan yksikköön jokaisena arkipäivänä. Saan listan
aikataulusta. 15 käynnin jälkeen hoidot tulevat olemaan ohi.
Puolisolla on ollut hirmuiset hammaskivut ja vihdoin
kipuileva hammas poistetaan. Ei ole ollut helppoa seurata vierestä.
16.11.2024
Elämme marraskuun puolta väliä ja talvi uhkaa oikeasti vihdoin tulla. Piha on
haravoimatta ja puutarhahommat tekemättä. Syksy on mennyt monin eri tavoin sairastaessa ja lisäksi puolison hammasongelman selvittely otti oman aikansa. Yritän hieman haravoida,
leikkaushaava ei tykkää. Kutsumme ystäviä happihyppelylle pihatalkoisiin ja liikutun
siitä, että ratsuväki lupaa saapua avuksemme päivän varoitusajalla. Tamperetta, Poria ja Hinnerjokea myöten tsempataan talkooväkeä.
17.11.2024
Puutarhatalkoot. Pop up -kahvila pystytetään pihalle ja reilun tunnin jälkeen pihan neulaspeitto ja oravien käpylounassilppu on haravoitu ja pakattu pusseihin. Jokainen apukäsi on tarpeen. Itse häärään tarjoilujen ja ohjeistusten kanssa sen verran kuin jaksan.
Lumi sataa vajaan viikon päästä talkoista. Piha on valkoinen ja vain pihalle unohtunut grilli kertoo menneestä kesästä.
On ensimmäinen henkisesti todella raskas päivä. Suru nousee pintaan pieninä puroina, muutamina kyyneleinä. Syöpäsairaalaan meneminen on alkanut puolessa välissä hoitoja tuntua todella raskaalta ja herkistävältä. Olen tähän asti kulkenut täysin ohjelmoidusta hoitopolkua eteenpäin tietäen jokaisen päivän, kellonajan ja kunkin sairaalassa käynnin tarkoituksen. Autopilotilla - sellaiselta tuntuu. En osaa selittää, miksi hoitoihin meneminen alkoi tuntua vähitellen niin raskaalta. Ehkä mieli alkoi ymmärtää, että pahin on takana ja nyt olisi aika käsitellä vähitellen syövän, leikkauksen ja hoitojen aiheuttamaa psyykkistä kuormaa. Mielen panssari alkaa rakoilla. Myös leikatun rinnan näkeminen tekee välillä pahaa. Marraskuun harmaus ja loska korostavat tämän ajanjakson raskautta. Jatkan työssä käymistä ja venytän työpäiviä, jotta saan kuitattua hoidoissa kuluvan työajan. Voimat hiipuvat ja ymmärrän jälkeenpäin, että viimeistään tässä kohtaa sairauslomalle olisi pitänyt jäädä. Olisi pitänyt ymmärtää paremmin oma tilanne.
23.11.2024
Oma tanssiminen ei vielä juurikaan onnistu, mutta lupaudumme tanssiseuramme järjestämiin kisoihin talkooavuksi. Kaikki tekeminen piristää, toki myös väsyttää. Illalla piipahdan vielä läheisen ystävän synttäreillä. Näen samalla entisiä kollegoita. Pelkään, miten pysyn kasassa, kun he kysyvät kuulumisiani. Muutenkin huomaan, etten ole vielä small talk -kunnossa. Olen todella huono teeskentelemään ja sosiaalinen tilanne on haastava, vaikka synttärisankaritar onkin minulle kovin läheinen.
On hyviäkin hetkiä onneksi paljon. Lumi ja kuulas aurinkokeli piristävät mieltä ja ulkoilu tuntuu mukavalta. Ilma raikastaa keuhkot ja luonto on erityisen kaunis. Olen tämän matkan varrella yrittänyt kirjoittaa muistiin tuntemuksiani. Edelleen mielentilaani kuvaavat sanat ovat vähissä. Outo tasaisuus, hetken kestävät surun hetket, enemmän häkeltynyt kuin murtunut. Ei onnellinen, mutta onnekas. Eikä ainakaan kiitollinen tästä sairaudesta. Kiitollinen kyllä puolisosta, ystävistä, veljestä, elämästä, tanssista, kodista, keskusteluista vertaistukikollegoiden kanssa. Ja kiitollinen etenkin niistä keskusteluista, joita olen voinut käydä pitkäaikaisimpien ystävieni kanssa - suoraan ja rehellisesti, välillä itkien. Ne ovat antaneet voimaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti