Pieni rinnakkaiselämän päivitys heinäkuun helteiden keskellä. Syyskuun 3. päivä on kulunut vuosi siitä, kun sain rintasyöpädiagnoosin. Melkein vuosi on siis jo kulunut ja pääasiassa se on lipunut ohi nopeasti. Viime vuoden loppuun asti muisti on harmaa kaiken muun paitsi hoitojen osalta. Elämä hoitopolulla sulki kaiken muun elämän pois. Siltä tuntuu näin jälkeenpäin. Olen katsellut muistiinpanoja, joita olen tehnyt töissä perehdytysajallani enkä muista merkinnöistäni montaakaan. Se tuntuu oudolta ja hämmentävältä. Uusi työ alkoi 1.9. ja syöpädiagnoosi tuli 2.9. Suuri riemu ja suunnaton suru rinnakkain.
Viime viikkojen aikana leikkausalueella on ollut vihlovia kipuja - enemmän kuin aiemmin ja se on hieman säikäyttänyt. Syöpäsairaalassa on onneksi hoitaja, joka on vastannut jokaiseen viestiini nopeasti. Viimeisimmäksi lääkäri on kirjannut, että tiettyjä labrakokeita ei ole nyt tarpeen ottaa ja eksemestaani-hormonihoito jatkuu ennallaan. Muuten hyvä, mutta lääke laitettiin tauolle jo huhtikuussa ja hoitaja yritti saada lääkärin vastaamaan viimeistään toukokuussa. Vastaus oli kirjattu nyt heinäkuun lopulla. Onneksi hoitaja löysi merkinnän, että hormonilääke on leikkauksen ja sädehoidon jälkeinen jatkohoito, mikäli potilas kestää. Potilas ei ole kestänyt eksemestaania eikä letrozyliä, jota ensiksi yritettiin. Näin ollen seuraavaksi vuorossa on vuosikontrolli ja sitä ennen labrat, röntgen ja mammografia. Kontrollikäynti onkin hoitajalle, ei lääkärille kuten kuvittelin. No, labrat ja kuvantamiset kaiketi kertovat tarpeeksi.
