ELO-SYYSKUU - syövästä ei merkkiäkään

 

Mammografia-tutkimus oli tasan vuosi sen jälkeen, kun sain diagnoosin rintasyövästä. Tutkimus on kivulias terveenäkin, mutta nyt ei kyyneleiltä vältytty. Jälleen kerran rauhallinen ja ammattitaitoinen hoitaja teki kyllä kaikkensa, jotta tutkimus saatiin mahdollisimman vähin tuskin hoidettua. Noin puolentoista viikon odotusaika tuntui piinaavan pitkältä. Varsinkin, kun kipuja on edelleen yllättävän paljon. Kivut seuraavat yleensä rasitusta, joten olen ajatellut, että arvet ja haavat edelleen elävät. Tulos ilmestyi Maisa-järjestelmään 11.9. Olen tirauttanut monet pienet helpotuksen kyyneleet, kun olen saanut kertoa tämän maailman parhaimman uutisen ystävilleni. Syövästä ei ole merkkiäkään. Oli vaikea ennakoida etukäteen, miten pakahduttava helpotuksen tunne oli. Tiedostamaton jännitys on siten ollut odottamattoman suuri. 

Parin viikon päästä on vielä kontrollikäynti sairaanhoitajan luona. Halusin sen ihan kasvotusten, jotta voin rauhassa esittää kysymyksiä, jotka mielen päällä pyörivät Samoin saan toivottavasti hieman suuntaviivoja sille, milloin toisen rinnan korjausleikkaus voisi olla ajankohtainen. Juttelin luottolääkärini kanssa epätavallisen voimakkaasta väsymyksestä, joka edelleen vaivaa ja eritoten rasituksen jälkeen saan voimakkaita heikotuskohtauksia. Väsymys ja kohtaukset saattavat johtua neljä kertaa sairastetusta koronasta ja rajusta influenssasta, mutta myös syövästä. Syövästä toipuminen kestää sekä henkisesti että fyysisesti todella kauan ja uskon tähän. Mieli työstää edelleen mennyttä vuotta ja tilanteita, joissa voimakkaat surun, helpotuksen, hämmennyksen ja ilon tunteet sekoittuvat. Silloin, kun on rauhallisia ja levollisia hetkiä, tiedostan kiitollisuuteni. Puolison ja ystävien merkitys tämän vuoden aikana on ollut korvaamaton. Missä olisinkaan ilman heitä ja miten monin tavoin raskaampi tämä matka olisi ollut?

Ihana tanssiharrastuksemme on vienyt suuren osan vapaa-ajastamme, mutta eilisen lauantain päätimme viettää aivan rauhassa luonnon keskellä Evon retkeilyalueella. Alkusyksyn sää ei olisi voinut olla kauniimpi. Aurinko paistoi ja lämmitti! Kuljimme verkkaiseen tahtiin, puoliso keräsi puolikoita ja minä pysähdyin tuos tuosta katselemaan järvelle tai mutustelemaan mustikoita. Mieli rauhoittui. Luonto herkistää, puhdistaa ja asettaa asioita mittasuhteisiin. Teki hyvää.

Nyt odotan kontrollikäyntiä sairaalassa ja jollakin tapaa toivon, että tästä eteenpäin tämän blogin päivittämiseen löytyisi mahdollisimman vähän aihetta. Korjausleikkaus on oma juttunsa ja siitä toki vielä kirjoitan, mutta toivottavasti syöpä ei enää koskaan palaa takaisin. Meillä jokaisella on omat tapamme vakavan sairauden käsittelemiseen. Jotkut haluavat, että asiasta vaietaan täysin eikä kenellekään kerrota. Minä halusin heti alusta lähtien olla avoin ja kertoa kaikille läheisimmille ystäville ja kollegoille. Minulle se oli helpoin tie. Ja kuinka paljon sen myötä olenkaan saanut tukea! Sen vuoksi olen myös löytänyt saman sairauden läpikäyneitä ihmisiä aivan läheltäni ja sairaudesta on ollut heidän kanssaan helppo puhua. Jokainen tietää, mikä on itselle paras tapa. Silti - mielelläni kehotan ainakin harkitsemaan avoimuutta.